Simppeli seitikastike

Tällä kertaa annoskuva jäi ottamatta, kun oli niin nää-nää, eli siis nälkä. Yleensä meillä tehdään iltaruokaa sen verran, että siitä jää seuraavan päivän lounas; tässä kastiketta ei jää tarpeeksi isoihin annoksiin, mutta esim. leivän kanssa vatsan saa täyteen lounaallakin.

Lasirasiakokoelman kasvatus kesken

Lätinät sikseen ja resepti kehiin:

voita, öljyä
1 rkl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
400 g pakasteseitiä
soijakastiketta (vähäsuolaista)
sitruunamehua
2 dl kermaa
~ 100 g maustamatonta tuorejuustoa  (Arla Apetina on lisäaineeton)

suolaa, sitruunaa

Kuumenna hetki paprikajauhetta ja mustapippuria voi-öljyseoksessa. Lisää seiti haluamasi kokoisina paloina (minä kuutioin pieneksi ja muhjustelin vielä pannulla) ja ruskista halutessasi nätti pinta tai pidä lämpö pienemmällä (=terveellisempää). Lorauta päälle vähän soijakastiketta ja sitruunamehua, pyörittele sekaisin. Lisää kerma, anna kiehua vähän kokoon. Lisää tuorejuusto, sekoittele tasaiseksi. Valmis! Omalle lautaselle voi lisätä suolaa ja sitruunamehua - itse olen ihan koukussa sitruunan makuun ja puristelen aina sitruunan tyhjäksi omaan annokseen... Jos reseptillä tekee alle vuosikkaalle, soijakastikkeen voi lisätä (suolan takia) vasta omalle lautaselle ja kalat voi jättää joko isoiksi sormipaloiksi tai muussata sopivaksi.

Kylkeen sopii mainiosti pottumuusi. Meillä muusi tehdään aina kuorineen, koska kuorissa piilee kaikenlaista hyvää. Tykkään muutenkin "rustiikimmasta" muusista ihan sileän sijaan. Perusmuusissa keitetään pilkotut potut kuorineen (suola)vedessä, joka kaadetaan pois, kun perunat ovat kypsät. Kattilaan nakataan voita ja tuorejuustoa ja lorautetaan maitoa (tai kermaa...) ja pyöritellään sopivan notkeaksi. Usein lisään perunoiden sekaan myös kukka- tai parsakaalia, joilla muusiin saa sujautettua osan päivän kasviksista. Palsternakka sopii myös!

Sydämellistä pottua

Kaveriksi tuli tällä kertaa maissia, hernettä ja papuja (tai siis papuuu, joita pitäisi nykyään saada joka ruualla), joiden makeus tasapainotti kalaisaa kastiketta. Porkkana voisi sopia myös, periaatteessa rehu kuin rehu. Yksinkertainen, halpa ja nopea mutta maukas arkiruoka, joka toimisi hyvin myös esim. hauella, ahvenella ja siialla, jos perheessä sattuisi olemaan kalamies, joka joutaisi käymään kalalla. Ahem.

Tyyntä myrskyn jälkeen

Syvä huokaus.

Juuri kun pääsin keuhkoamasta loppuvista voimavaroista ja rajojen kriittisestä lähenemisestä, Pikkupöllö päätti käyttäytyä loppupäivän. Käytiin sateen jälkeistä raikkautta huokuvassa metsässä kävelyllä, puhallettiin pihalla saippuakuplia, käytiin isojen tyttöjen pöntöllä ja kokattiin kahdestaan. Kokattiin, huutamatta. Istuttiin leikkimässä pitkään kylvyssä ja herkuteltiin iltapalalla, ja nyt äitiäitiäitiä kuuntelee lähietäisyydeltä Perusinsinööri, joka ehti reissustaan avuksi iltapuuhiin.

Tämä vetää nyt erittäin syvään henkeä, koettaa olla välittämättä tulehtuvasta ranteesta ja lapaluun seudusta (ergonomia, vihollisistani rakkain!), paahtaa hetken töitä ja kamuaa loppuillaksi sohvalle kainaloon.

Jospa ensi viikko olisi taas vähän helpompi. Pliiiis.

Rakkaus on ruma sana

Tiedättekö, mikä on maailman rumin sana?

Toisin kuin Kaunein sana -äänestysten tuloksista voisi päätellä, kaikista hirvein, painostavin, ahdistavin ja sieluaraastavin sana on äiti. Äiti, äiti, äiti, äiti, äitiäitiäitiäitiäitiäitiÄITIIIIIIIIII! Keskeytyksettä, välillä jopa sinä äidillisenä psyykenpaikkailuhetkenä joka päikkäriaikanakin tunnetaan. Unissaankaan ei lapsi voi jättää äitiä rauhaan.

Tyttö roikkuu lahkeessa, ulisee, vaatii, kitisee, huutaa, möykkää, lääppii, läpsii, mölyää naama räässä, äilyää, vinkuu, rääkyy, narisee*, tunkee, takertuu, vänisee, mäiskii koiraa, ei tottele pätkääkään eikä kelpuuta isäänsä yhtään mihinkään. Äiti syöttää (koska turhahan sitä itse on mitään haarukoida/lusikoida, vaikka vallan mainiosti osaa - kai sitä äidille pitää jotain tekemistä keksiä, jottei vahingossa syö, raukkaparka, ruokaansa ainakaan lämpimänä), äiti vaihtaa vaipan** ja vaatteet, äiti kantaa, äiti lukee, ei ihii, hyvin painokkaasti äiti, eikä mikään riitä. Siinä 15-tuntisen päivän jälkeen, kun edessä on vielä työilta, alkaa olla vähän väsynyt fiilis. Perusinsinööri oli vielä viikonlopun kaverinsa häissä, niin hengähdystaukoa ei ole tarvinnut edes toivoa.
 
No, lopetan avautumisen tähän ja hengähtämisen sijaan teen niitä töitä, niin ehtii ehkä vähän nukkuakin tänä yönä. Fiilikset on kiteyttänyt aivan erinomaisesti PeNa; lukekaa sieltä, miltä minusta tuntuu. Se lohtu tässä sentään on, että saan pian takuuvarmasti sen päivittäin toivomani verisenä ryöpsähdyksenä ikuisen rauhan tuovan aivoaneurysman, on meinaan raivoverenpaineet sen verran tapissa.


*Sympatiseeraan sitä raukkaparkaa, joka etsiytyi blogiin hakusanoilla "lapsi narisee". Niin tekee. Koeta kestää. Toivotaan, että kyseessä on itsestään ohimenevä vaiva.

**Koska kyllähän sitä täysikuivan lapsen on paljon miellyttävämpää kieltäytyä potasta/pöntöstä, raivota vaippaa vaihdettaessa ja muhitella umpikusessa vaipassa. Paljon miellyttävämpää, kaikille osapuolille.

Viherpesua

Tiesittekö, että hedelmien ja kasvisten kuorissa on suuri osa niiden hyvää tekevistä aineista? Olen itse murehtinut kerran ja toisenkin sitä, kannattaako rehut* syödä kuorineen, jolloin saa hyödynnettyä koko hyväätekevyyden mutta ei voi välttyä torjunta-aineilta, vai kuoriiko kaiken, jolloin välttyy edes joiltakin torjunta-aineilta mutta menettää samalla osan rehun tarjoamista hiven- yms. aineista. Voi valitsemisen vaikeutta!

Kun Pikkupöllön sormiruokailijan uraa aloiteltiin, huomasin, että suuri osa hedelmistä pysyy paremmin kasassa eikä liu'u niin helposti pienen kourasta, kun mukana on kuori. Olen siis systemaattisesti myrkyttänyt lastani puolitoista vuotta helppouden nimissä. Pesen kyllä kaikki hedelmät ja vihannekset - itse asiassa heti kauppakassista purettaessa -, mutta tuskinpa niistä kaikkea kuonaa on irti saatu. En sentään ole jaksanut juuriharjan ja astianpesuaineen kanssa käydä kaikkea läpi (vain sitrushedelmät, joiden kuori on käytetty). Huono äiti.

No, nyt on tehty hippistely taas astetta helpommaksi! Bongasin hedelmien ja kasvisten pesuohjeen täältä. Mukana on kolme erilaista seosta, joilla torjunta-ainejäämiä saa irroteltua. Itse kokeilin kolmosversiota, koska en jaksanut alkaa puristaa sitruunaa (vähästä on aina joskus laiskuus kiinni). Liottelin rehuja aikansa** ja annoin vielä lillua hetken puhtaassa vedessä, huuhtaisin ja jätin kuivumaan. Etikkana käytin väkiviinaetikkaa, ei jäänyt maku- tahi hajuhaittoja.

Oliko liikaa työtä? Ei, mittaillessa meni ehkä minuutti. Jatkanko tapaa? Kyllä vain. Ohje pääsi jo keittiönkaapin oveen.

*Perusinsinöörin mielestä kaikki, joka ei ole lihaa, on rehua. Kyllä mulla on miehinen mies, kuulkaa.

**x kiireistä hetkeä, kun väsäsin samalla kaksi (2) makaronilaatikkoa (rehuton miehinen ja rehuinen terveysversio) huomiseksi, jotta pärjäävät, kun äiti lähtee hautajaisiin. Kyllä, minusta on tullut kanaemoäiti. No ei täysin, vain kokkailuissa. Perusinsinööri kun selviytyy korkeintaan välipalan asettamista haasteista voiveitsen ja hedelmäin silpomisen kera. Todistetusti on avattu onnistuneesti jugurttipurkkikin, ainakin kahdesti. Tämä on osittain oma vika ja osittain olosuhteiden sanelemaa pakkoa; raksa-aikana mies oli jokaisen töistä ja nukkumisesta liikenevän hetken (ja aika monta nukkumiseen oikeutettuakin hetkeä) raksalla, ja minä toteutin ruokahuollon. Tässä sitä ollaan.