tiistai 25. kesäkuuta 2013

Juhannushetkiä

Huomasiko kukaan? Juhannus oli ja meni, ja tuntui hyvältä mennessään - herkkuja ähkyyn asti, aurinkoa, yhdessä oloa, unta, valvomista, pihatöitä, maailman(- ja parisuhteen)parannusta. Perusinsinööri jäi lomalle, eli talli- ja pihaurakoinnin jatkumisesta huolimatta minäkin saan välillä vähän hengähtää, tai ainakin tehdä työt päiväsaikaan eikä illalla Pikkupöllön nukahdettua. Jospa nyt olisi iltaisin himpun verran sitä kuuluisaa omaa aikaa, ja ehkä jopa hiven sitä urbaanilegendan mitat saanutta yhteistäkin aikaa. Sitten kun vielä ehditään koko perheen kesken hengailla, niin jo vain voi taas olla tyytyväinen.

Blogihiljaisuus jatkunee edelleen, kun olemme lähdössä mummolareissulle. Jospa sen jälkeen olisi taas aikaa kirjoitella jokunen painokelpoinen ajatuskin, jos unta saisi sen verran että kykenisi muuhunkin kuin rahjustamaan ympäriinsä aivottomana zombina.

Tässä vielä kuitenkin muutama fiilistelyhetki viikonlopulta. Kuplistelustakin piti ottaa kuva, mutta unhoittui, kun hetki vei mennessään.

Oman rinteen villisatoa

Kesäkukkasia

Mutakakkua, vaniljamansikoita ja hetki omaa aikaa

Huikea kuu

Rento fiilis

Neilikkaniitty

Puusavottaa ja raparperia

Sissi Lisko

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Rakas rimppakinttu rimpula

Pikkupöllön 1-vuotis- ja 4-kuukautisneuvola on nyt onnistuneesti takanapäin. Alkuvuodesta painokäyrä notkahti, mutta nyt pahin syöksykierre oli katkennut. Taktiset mitat tällä kertaa olivat 82,2 cm (ei sillä, että tarkkaan mitattaisiin) ja 9,7 kg (ihan itse pyöristin, kun en jaksanut viiden gramman tarkkuudella muistaa [huono äiti].), eli hoikka tyttö Pikkupöllö on vieläkin. Tosin, kuten neuvolatäti totesi, mieluummin näin päin kuin yleistyvää ylipainoa. Ruoka kuitenkin maistuu, ruokahalun tulokset näkyvät potassakin (useita kertoja päivässä) ja tyttö syö monipuolisesti. Liikkuupa sitten hurjan aktiivisesti (tämän voin todistaa) tahi on luonnostaan hoikka (harmillinen  kohtalo!), normaalisti tuntuu kuitenkin muuten kasvavan. Katsotaan, mitä puolitoistavuotisneuvolan neuvolalääkäri sitten heinäkuun lopulla on mieltä.

Vauvanpalleron alta on kuoriutumassa aikamoinen persoona. Pikkupöllö

- rakastaa kenkiä, hattuja, huiveja ja laukkuja (myös äit'muorin jumppa-alusta käy hartiahuiviksi ja pikkupöksyt hatuksi), vaikka ei olla mitenkään ohjattu moiseen (ja äidillähän ei ole missään nimessä liikaa kenkiä, mistä fiksu lapsi voisi johtopäätöksiä kenkien merkityksellisyydestä tehdä)

- haluaa nähdä suuhun, kun toinen syö (ruokahalua enemmän herättäviäkin näköaloja voisin keksiä)

- työntää kauppareissulta tulevan ja halia odottavan Perusinsinöörin seinälle juostessaan tutkimaan ostoskasseja (ikuiset traumat tuli isäparalle)

- rakastaa kirjoja, kiviä ja kukkia (ÄITINSÄ TYTTÖ!)

- pesee ihan innoissaan hampaita (ikävä piirre pikkulapsessa, niin kovin olisin tahtonut edelleen joka päivä tästä taistella) ja pukee Ihan Itse kaikkea mahdollista ja mahdotonta, etenkin päähän ja jalkoihin

- ei riisu aluksi vihaamiaan aurinkolaseja ja lätsää sitten millään, kun päästään sisätiloihin; kauppareissut vedetään koleesti pleksit päässä ihan starameiningillä

- on periaatteessa jo kuiva satunnaisia (väsy)lirauksia lukuun ottamatta

- ei silti halua missään nimessä pissata ulos vaan aina pitää päästä potalle - vieraat potat ja pöntöt sopivat, mutta ei siis missään nimessä ulos; olisihan se hienon neidin habituksen vastaista

- pöristelee ruokapöytää pitkin viinirypäleenpuolikkaalla, mikään muu hedelmä tahi marja ei tähän tehtävään kelpaa

- vetää ihan innoissaan aurinkokuivattua tomaattia, kapriksia ja nyttemmin myös oliiveja, mutta fetan erinomaisuus ei vielä ole avautunut

- on oppinut käyttämään (itse keksimiäänkin) viittomia, kun sanat eivät riitä; myös nyökkääminen ja päänpudistaminen onnistuvat - käsittämättömän ihanaa, kun viimein pystyy kommunikoimaan lapsen kanssa

- alkaa olla hyväksynyt sen tosiasian, että väsyneenä täytyy mennä nukkumaan, ja loppuhuipennukseksi

- haluaa halata, kun istuu kakalla (?!).

Näihin mielikuviin, näihin tunnelmiin.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Piha ilman sadettajaa

...paitsi että meillä on kaksi. (Näyttävät muuten tulevan tänä kesänä tarpeeseen. Tosin nyt on autotallin seinässä jo vesipistekin [wuhuu!], niin saa kantaa kannullakin, jos haluaa reippailla.)

Meillä on myös rönsyileviä köynnöksiä, sammaleisia kivimuureja, reheviä ja väriä räiskähteleviä kukkapenkkejä, solisevaa vettä, puolivarjoisia pergoloita lukusoppineen ja kukkaketojen lomassa mutkittelevia polkuja.

Tai olisi, jos tontti ei olisi kuivahko kangasmetsäpohjainen etelärinnetontti, jos mies ei olisi jäykkäniskaisen modernin eleettömyyden minimalismin ystävä ja itsellä olisi aikaa, rahaa, tietoa, taitoa ja voimia. Pihasuunnitelmien kannalta ovat kuitenkin huikean vaarallisia nämä villit parisuhdeillat, kun katsellaan boksilta puutarhaohjelmia. Budjetti, nimesi olkoon ylitetty!

Oikeasti piha on vielä keskeneräinen ja enimmäkseen suunnittelu- tai korkeintaan odotteluvaiheessa. Omena- ja kirsikkapuut on istutettu, samoin marjapensaat, mutta muuten on vasta tehty pohjatöitä.

Nurmikkoa on (taka- ja etupihalla), nurmikkoa puuttuu (tallin ympärys on tekemättä, kun ei viivästyneen rakentamisen takia ollut järkeä istuttaa aiemmin).



Viipotusbaana
Melkein edustuskunnossa


Pikkuvinkki teille, jotka olette vasta nurtsinistutusvaiheessa: valkoapilan kanssa sitten vähän varovammin kuin Perusinsinööri. Nimim. Takapihan niittyosio menee uusiksi, kun apila valtasi sen.


Rappusia on, rappusia puuttuu.

Autotallin komeat portaat ja ovenpielet
Etuoven portaat ja Pikkupöllön kivikokoelma


Takaoveltakin puuttuu portaat, mutta sokkeli on sentään jo rapattu.


Kitkettävää? Meilläkö? Vain 70 metriä kivimuuria ja jumalattomasti kaikkea muuta. Onhan tässä koko kesä aikaa...


Vähän rehottaa
Vähän siistimpää jo
Vähän jäi kitkemiset kesken. Viime viikolla


On jotain valmistakin.


Kivimuurin istutuskaista
Väriä elämään




Metsänreunan kielot <3
Ihana omena




Pikkupöllön kivipuutarha on valmiimpi kuin äidin kesäkukkaruukut. Jospa viikonloppuna saadaan asiat oikealle tolalle. Huomatkaa taustalla sepelipenkin äärimmäisen tärkeä kasteluväline ja rakas unikamu




Ja törkeän paljon on ihan alkutekijöissään. 
 

Autotallin nurkalla sijaitsee puuliiteri
Pihavalo, ainakin suunnitelmissa




Grillikatos - melkein valmis

No, ikuisuusprojektejahan nämä talot ja pihat ovat. Tällaisella kelillä vain ahdistaa normaaliakin enemmän se, ettei saa koskaan tehdä mitään - enkä tässä dramatiikan tuskissani liioittele pisaraakaan - ilman että eräs pieni ihanuus roikkuu kitisten puntissa tai että kaksi pientä ihanuutta tuhoaa tahollaan jotain. Mieli halajaa päästä istuttamaan ja puuhaamaan uutta, ja entisetkin olisi jotenkin ehdittävä ylläpitää. Mutta voihan sitä tietysti käveleksiä avojaloin käsi kädessä pehmeällä nurmikolla ja ihastella kukkia ja perhosiakin.


Piis änd lav!
Pupunaattori halaa maailmaa

PS. Haista kukkanen, Bloggerin kuvienasettelu. Kyllä tuli nättiä ja täsmällistä. Ihan ite tein.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Äiti on nyt ihan tosissaan väsynyt

...mutta ei, yllätys yllätys, aio pelkästään valittaa. Ha! Ettepä osanneet odottaa tuota!

Naisten Kymppi oli ja meni, ilman minua. Veetuttaa vieläkin. Ajankäytölliset, rahalliset ja lapsenhoidolliset sekä valitettavasti myöskään henkiset ja fyysiset planeetat eivät sitten tällä kertaa kohdanneet, paitsi korkeintaan päinvastointodellisuudessa. Veetuttaa vieläkin.

Muutenkin on ollut (taas vaihteeksi...) melko kaoottinen tämä olotila jota elämäksikin kutsutaan. Perusinsinööri karkasi uistelureissulle*, ja kiitos pihalla pyörivistä pupuista innostuneen Pupunaattorin, yöunet jäivät tavallistakin vähemmiksi. Jos ei olisi näin helteinen ilma, karvalakki lämmittäisi pään lisäksi mieltäkin, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Kunhan tästä rauhoitun (ja saan suonet täyteen kofeiinia), niin jaksan ehkä arvostaa tilanteen koomisia aspekteja. Onhan se sängyn reunan yli vieterinä kuikisteleva koiran pää hassun näköinen yhdeltä yöllä, kun koiralla on "ihan hirveä hätä", ja onhan hulvatonta, kun se sitten lopulta saa tikistettyä sepelikasan reunaan viisi ja puoli tippaa. Ja herättää uudestaan vielä kuusi (6[!]) kertaa, josko hyvinkin vieläkin pääsisi jaloittelemaan. Ja kun ei pääse, sirottelee kostoksi äidin eteisessä aamua odottavat sukat (4 kpl: kaksi ohutta lenkkareihin ja kaksi paksua sisätossuiksi, kun on lattialämmitys kesäaikaan kylmällä) pitkin kämppää - ulko-ovelle, punkkaansa sekä keittiönpöydän alle ja -ikkunan eteen; ilmeisiä pupuntähystys- ja ulosmielimispaikkoja - ja mököttää aamun punkassaan. On minua persoonilla siunattu!

Väsymystila on taas sitä luokkaa, että on ylletty uusiin ennätyksiin. Eilen unohtui laittaa lapselle vaippa, kun lähdettiin kauppareissulle. Millainen äiti unohtaa laittaa vaipan? No, perin juurin uupunut. Hykertelette ehkä hupaisan anekdootin toivossa, mutta valitan: Vaipan puuttuminen huomattiin vasta kotona potalle mentäessä eikä suinkaan kosteissa merkeissä kesken kauppareissun, vaikka pysähdyttiin lonehtimaan siemeniä suunnitelmissa oleville kukka-alueille. Ja siinähän kesti, kun otetaan huomioon, miten vähästä Perusinsinööri ja minä osaamme välillä olla samaa mieltä.


Ai niin, pitikö minun olla valittamatta? Hyviä hetkiä kuvasuolloksen muodossa, olkaatten hyvät.

Iloa lapsesta.




Kesän ensimmäiset paljasjalkailut - Äiti, tuntuu ihan tosi oudolta tämä! Mitä tää on?

Näinkös näitä pikkupöksyjä käytettiin?

Kesäinen piha, ihana piha.


Omppu kukkii

Kirsikka kukkii

Uusi aarre on syrjäyttänyt univalaan kärkipaikan unikamuna.


Väsynyt puutarha-apulainen

 
*En minä sillä, että se alvariinsa ravaisi omissa menoissaan, mutta raskaita ovat kyllä silti nämä äiti hoitaa -viikonloput. Oikeasti mielelläni suon toiselle iloa ja hyvää mieltä tuottavia omia hetkiä, ja on se tämän ihan tosissaan ansainnutkin, mutta voi kun joskus itsekin pääsisi. Että pääsinpähän nyt sitten vielä kuitenkin vähän valittamaan!